Rakas sinusta on tullut ärsyttävä!

Pyyhe oven päällä kuivumassa, sukat olohuoneen lattialla, voiveitsi pöydällä ja purkan jauhaminen suuauki. Rakas sinusta on tullut ärsyttävä!

Se on muuten fakta, kun kuherruskuukaudet/vuodet ovat ohi alkaa huomaamaan kummallisia tapoja toisessa. Just sellaisia joita ei näe lainkaan alussa. Sillon kun kaikki on vaan niin saatanan ihanaa ja lässynlää. Sitten kun se toinen lässynlää alkaa jättämään joka ilta sukat sohvan viereen ja kaivelee nukkaa varpaiden välistä alkaa takaraivossa jyskytys. Pikku hiljaa sitä alkaa oikein bongailemaan kaikki ärsyttäviä juttuja. Kunnes mittari nousee punaiselle ja POKS!


Oli se kuinka ärsyttävää tahansa niin oleppa ihminen ihmiselle ja koita keskustella niistä. JOSKUS niistä pääsee jopa eroon näin, mutta älä nyt hitossa ala jankuttaa ja nalkuttaa niistä. Sekin on muuten aivan jumalattoman ärsyttävää jos AINA huomauttaa jostakin. Kyllä siinä pisteet laskee kuin lehmän häntä. Siinä vaiheessa honey sinusta on tullut ärsyttävä!  Ja saat kohta nalkuttaa naputella ihan omassa asunnossasi.

Onkos teillä kotona havaittavissa tälläistä? Jos vastaat ei todennäköisesti valehtelet vai väitätkö ettei mikään toisessa ärsytä?

Ripulia varpaan väleissä ja vähän muuallakin

Ihana ihana syksy on täällä ja kaikki taudit myös. Ne huutaa JEE!!!! nähdessään meidän perheen ja mahdollisuuden hypätä völjyyn. Alan epäillä ettei olkapäilläni istu enkeli ja piru vaan A-virus ja noro. Jotka vuorotellen hihkuvat v-mäisyyttää vuoronumerot kourassa.


Ei hemmetti nyt oikeesti. Tässä on syöty maitohaposta valkosipuliin kaikki ja prööööt iskee viikon välein. Nenä tiputtaa kuin vessan hana ja olo on puolikuollut kokoajan 24/7. Oon kuulkaa kuurannut ja desinfioinut. On pesty saippualla ja käsidesattu tyyliin varpaan välitkin. Liian hygienisia ei olla muuten eli yli puunauksesta ja siedätyksestä ei tarvitse olla huolissaan. Alkaa vaan patit loppua jos tämä ei lopu.

Ja tuo varpaan välien desifiointi ei ole muuten mikään vitsi näin tapahtui vuosia sitten oikeasti:

Kaikki alkoi yöllä. "äitiiiiii....". Möngin sängystä lapsen huoneeseen. Laitoin yövalon. "Mahaa sattuu." Neiti nousi ylös ja lähti hoippumaan kohti vessaa, kun kuului prrrrrt. Voi sitä kakan määrää. Sitä vaan oli kaikkialla. Sitä valui pitkin yöpuvun lahjetta ja tippui vessanpöntöllä varpaan välistä. Tilanne oli kamala. Lapsipieni ihan kamalan kipeä ja kovassa kuumeessa, yltympäri kakassa. Onneksi tauti helpotti yössä. Silloin tuli todella desattua myös varpaat... ja varmaan joka paikka.

Olen harkinnut saitin nimen muutosta Pöpö vaimoksi, miltä kuulostaisi? Ja hei koska on perjantai niin muista lukea myös Punkku-Pirjosta ne iskee taas illalla joukoittan! 

Lastenvaatteiden osto vei luottotiedot

Pahan vaimon paraskaveri on palsta jossa voit kertoa mikä sydäntä painaa. Lomake löytyy sivupalkista alhaalta. Mobiilissa punaista ympyrää painamalla ja skrollatessa alaspäin. Voit kirjoittaa anonyymina. Jos et halua edes sähköpostiosoitettasi laittaa voit käyttää pahavaimo@gmail.com osoitetta.

Paraskaveri kirjoittaa:

Köyhät ne vaatteilla koreilee.  Niin tuli tehtyä tyhmänä. 

Liityin facebookissa ryhmään jossa oli juuri noita trendikkäitä lastenvaatteita. Ihastuin niihin ja halusin pukea omat lapseni myös niihin. Ensin ostin kirppispalstoilta muutamia, koska kotona kahden pienen lapsen kanssa kotihoidontuella ja ei ollut rahaa uusiin. 

Jotenkin vaan jäin koukkuun kivoihin keskusteluihin ja samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin. Tuntui, että oli jotenkin mukavaa kun oli sellainen trendikäs ja hyväksytty. Tilasin ensimmäiset uudet vaatteet mieheltä salaa ja hävisin kerralla koko kuukauden "omat" rahani. Halusin niin kovasti pitää nuo vaatteet, että myin kirpputorilla tavaraa ja vaatteita, jotta mies ei huomaisi tuhlaustani. 

Onneksi hän ei tajunnut merkeistä mitään joten olin ns. turvassa. Kun rahaa ei ollut, tilasin osamaksulla. Myin vanhoja pois maksaakseni osamaksuja. Kierre syntyi ennen kuin huomasinkaan. Sorruin jopa ottamaan lainaa vaatteita varten. Eikä ollut aavistustakaan miten saan maksettua ne pois. Tilanne ahdisti yöllä niin etten saanut nukuttua, enkä uskaltanut kertoa miehelleni asiasta.

Asia selvisi hänelle vasta kun ulosotosta saapui kirje nimelläni. Se oli ihan kamalaa ja tajusin tilanteen oikeastaan vasta sitten kun oli jo liian myöhäistä.

Maksoin ulosoton pois myymällä nuo vaatteet ja pyöräni. Mies maksoi loput, jotta summa ei olisi kasvanut enempää.

Nyt ei ole sitten luottotietoja ollut yli vuoteen. Eikä ihan heti tule. Nolottaa, hävettää ja itkettää koko asia. Erosin kaikista noista ryhmistä ja toivon etten ikinä tee mitään näin tyhmää. Toivottavasti ei kukaan muukaan.

Kiitos anonyymille, kun halusit jakaa oman tarinasi sen jälkeen kun kirjoitin jutun Totuus lastenvaate hypetyksestä.

Totuus lastenvaate hypetyksestä

Saate sanoiksi on sanottava: 
Ihan jokainen joka on joskus eksynyt Facebookissa lastenvaatteita myyviin ryhmiin on törmännyt siihen kuinka mammat hilluu pipojen ja paitojen vuoksi kuin joukko teini-ikäisiä nähdessään Take That-poikabändin 90-luvulla Suomessa. Homma menee kokonaisuudessaan näin:

FIILISTELY
Kokemusta saanut lastevaatteiden expert osaa kaivaa jo heti uusien mallistojen kuvat ja täräyttää ne uutisvirtaan ryhmässä, jossa keskustellaan lastenvaatteista. Kirkuva fanilauma hyökkää perässä ja huokailut kaikuvat betoniseinien läpi naapuriin. Vastikään ryhmään liittynyt "Maija" on aivan pihalla, mutta pian hysteria on tarttunut häneenkin. Ja on pakko saada tollanen pipo! 



ALKUINNOSTUS
Expert tietää ettei pipot ole vielä tulleet myyntiin ja selailee kuvia kuolaten seuraavan kuukauden. Maija sen puolestaan on etsinyt joka kaupasta. Tuskastuneena tulee ketjuun kyselemään mistä näitä löytää? Mikä koko sopii lapsen päähän. Mittaamatta päätä ja katsomatta kokotaulukoita. Neuvojia on miljoona ja joku kehottaa tilaamaan kaksi kokoa, sillä toisen voi myydä toisessa ryhmässä pois, koska palauttaminen on kallista. 

ODOTTAMINEN
Maija saa selville myyntipäivän ja päättää ostaa pipon tai oikeastaan kaksi, koska niin neuvottiin. Expert tietää jo koon, joten huteja ei ole tiedossa. Odottamisen tuskaa lievittää keskustelu ryhmässä.

TAISTELU
The päivä koittaa. Expert tietää ettei taistelu tule olemaan helppo. Hän varustaa läppärin, tabletin ja kännykän valmiiksi. Parhaat saavat kummit ja mummit mukaan alkavaan taistoon. Jos pipon aikoo saada on luotava kaupan tili valmiiksi, siihen ei ole aikaa kun aika koittaa. Mallisto julkaistaan klo 10:00. Varttia aikaisemmin expert on käynyt vessassa, varannut juotavaa aloittaa kolmen laitteen selain päivityksen. Jotta heti kun pipot pörähtävät kauppaan hän on ensimmäisien joukossa (tai luulee olevansa). 

Maija puolestaan päättää ostaa pipon kunnes tulee puistosta pois ja lapset ovat syöneet. 

JULKAISU
Selainpäivitys tuottaa tulosta ja myynti alkaa. Expert klikkaa innosta puhkuen pipon ja ennalta suunnittelematta myös huivin ja kolme paitaa, koska ne vaan on niin ihania. Klik! Klik! Tapahtuma menee läpi ja kahden viikon ruokarahat katoaa tililtä. Expert on onnellinen ja hehkuttaa ryhmässä, että nyt onnisti! 

Maija saapuu kauppaan puolilta päivin ja kaikki tuotteet on loppu. Hän menee ryhmään kyselemään hämmästyneenä joko ne loppui? Loppu on Maija kulta olleet jo 10:03, mutta ei hätää joku muu on tilannut takuulla liian ison/pienen/väärän värin tai jotain. Kunhan pipot saapuvat voit mennä ostamaan ne kirppisryhmästä. Ja jos olet näppärä, nyt äkkiä ostoilmoitus sinne!! 

KATUMUS
Pipojen julkaisusta on kulunut kolme päivää ja tuskaisimmat expertit kiljuvat jo kaupan sivuilla: MILLOIN NE TULEE? Ja keskusteluryhmä käy kuumana sillä joku on jo saanut omansa. Fiilistely kuvia putkahtelee ryhmään: Aaaaaw! Söpöö! Expertin paketti saapuu neljäntenä päivänä oi oi oi sitä fiilistä. Kuitenkin pieni katumus painaa sillä tuli hups! pikkasen innostuttua. Mut saahan näistä omat pois kun on laatuvaatteita. 

Expert laittaa kaksi paitaa myyntiin, koska pakko. Ovh+pk, koska ryhmissä on kielletty myymästä uusia yli kaupan hintojen. Paidat menevät kaupaksi heti. Huh huh!

Maija katselee haikeana keskusteluryhmän kuvia ja liittyy kirppisryhmään jossa katumuspipot ja muut asut/asusteet on ovatkin jo hämmästykseksi myynnissä. Vielä suuremmaksi hämmästykseksi ne on myyty. WAU! Nyt tuollainen pipo on pakko saada!!

METSÄSTYS
Experttiä alkaa harmittamaan kun ei tajunnut tilata myös toista väriä. Niinpä hänkin hyökkää kirppispalstalle takaisin ja alkaa kuumeinen kyttäys toisesta väristä. Ei aikaakaan kun hän nappaa pipon. YES! 

Maija koittaa ostaa pipoja monesti. Väristä on jo joustettu, koska vaan on saatava tuollainen koska muillakin on. Maijan kirjoittaessa: Ostaisin tämän, kiitos. On kuvaan kerennyt jysähtää, 23 kpl AV+YV:tä. Jono. Jono. Jono. Maija jää ilman pipoa taas, koska ei ole oppinut FB slangia vielä, eikä sitä, että teksti pitää olla copypastena odottamassa. Kirjoittaminen on liian hidasta.  

LOPPUTULOS
Expert pukee koko syksyn  lapsensa uuteen burgundin punaiseen pipoon, kun taas Maija tavalliseen punaiseen joka löytyi marketista. 

Siinä vaiheessa kun uusi mallisto alkaa ilmestyä expert myy jo auttamatta vanhaa pipoa ja Maija ostaa sen käteytetyn pipon uuden hinnalla. Hän on tyytyväinen saadessaan juuri oikean värin. Kunnes huomaa, että hänen on saatava myös uuden malliston pipo. Maija siirtyy noviisista - expert junioriksi, sillä hän tietää ettei pipojen julkaisu aikaan olla enää hiekkalaatikolla.

MISTÄ TIEDÄN KUVION?
Olen tuo Maija.  Enkä silti ole tykännyt Take That:stä.


Ps. Ai missä ryhmässä voi hysteriaa levittää tai ostaa vaatteita? No vaikka:
😱Gugguu Gugguu!
😨GuGGuu & Kumppanit (mm. Papu, Mainio, Mini Rodini, Bobo Choses)
😰Gugguu reklamaatiot
😅Gugguu porinat
😲Vimma ja Kumppanit (mm.Gugguu,Papu ym)
😬minirodinikirppis
😭Mini Rodini & Friends -kirppis
ja paljon muita! 😅💦

Paha vaimo päivittää ilmettään 30-31.8.2018


Paha vaimo tarvitsi ehdottomasti kauniimman kuvan itsestään, sillä te olette rynnänneet tänne ihan iloksi asti,  MAHTAVAA! Vaikka ihan itsekseen tänne luulin höpötteleväni! Muista jättää kommenttia, olisi kiva jutella just sinun kanssa lisää!

Sivut päivittyvät uudella kustomoidulla värillä ja kuvissa uusi aikas hehkee Paha vaimo!  Eikö? Instagramissa @pahavaimo feedi pyörähtää ympäri ja kuvat vaihtuvat tulevan viikon aikana kaikki uusiin. Facebook päivittyy uusilla kuvilla myös viikon aikana! Tervetuloa Pahan vaimon matkaan! 💖

Seksiviesti tulee usein pyytämättä

*pimpelipompeli* napsakka ääni kuuluu puhelimesta. Ah! Viestiä pukkaa. Nenän edessä napottaa kikkeli tai alaston nainen. Joku on lähestynyt sinua seksiviestillä yllättäen. Miten toimit?

(kuva:Pixabay)

A) Järkytyt. Hyi helve**i. Hullu. Et edes tajua keneltä viesti on tullut, sillä mitään tälläistä et tosiaan ole tilannut. Mielessä vaeltaa kaikki kauheudet. Pyyhit viestin äkkiä pois ja koitat unohtaa, että ikinä olet moista sontaa matkaviestimeesi saanut. Poistat henkilön numeron ja estät Insta kuin  Facebook profiilit.

B) Hihittelet. Zoomaat kuvaa uudestaan ja uudestaan. Laitat heti kuvakaappauksen puhelimesta parhaalle kaverille ja hihittelette yhdessä. Et kuitenkaan vastaa vielä mitään. Odotat tuleeko kutsua kylään?

C) Taas. Näpytät napakan viestin, EI KIINNOSTA. Tajua tai soitan poliisille.

D) Wau!! Rohkee veto ajattelet. "Komee kaveri/likka, tarttetko apua?" -viesti lähtee ennen kuin tajuatkaan. Lähdet mukaan seksiviestittelyyn, koska se on hauskaa. Et koe sitä ahdistava tai velvoittavana. Etkä todellakaan aio mennä tapaamaan häntä tai laita omia kuvia.

E) NAM! Olet myyty. Juuri tätä tylsä luento kaipasi, kunnon puhelinseksiä. Vedät hametta/paitaa ylemmäs ja nappaat kuvan sääristä/vatsalihaksista ja laitat saatesanoiksi jotain pikkutuhmaa. Luento menee sivu suun, mutta sinulla on hauskaa. Riennät kotiin ja heittäydyt sängylle jatkaamaan leikkiä puhelinkaverin kanssa.


Miksi otin asian puheeksi? Noh, tälläinen tämä nykymaailma on. Tälläistä tapahtuu paljonkin. Paria suurempaa facebook ryhmää seuratessa olen huomannut, että moni valittaa myös mesen täyttyvän näistä? Miehet saavat puolialastomia naisten kuvia ja naisille mätkähtää falloksia ruutuun?

Tähänkö on menty? Ei enää heipparallaa riitä vaan rallatellaan ihan kunnolla ennenkuin edes ihmistä tunnetaan? Mikä hulluus meitä vaivaa? Vai pitäisikö kysyä puutekko meitä vaivaa?

Älä kilpaile ystävyydessä!

Rakastan ystäviäni, mutta en halua olla pelkkä huolisyöppö. Haluan ystävyyden olevan vuorovaikutusta niin ilossa kuin surussa. Millaisia sinun ystävyys suhteita sinulla on?

Haluaako kukaan olla sellainen henkinen kaatopaikka minne tullaan kippaamaan kaikki vitutus ja draama? Ei. Se on osa ystävyyttä.

Haluaako kukaan, että toinen soittaa ja antaa tulla tuutista kaikki kuulumiset kysymättä ja huutaa heipat perään kuuntelematta sinua? Ei.

(kuva:pixabay)

Ei ystävyydessä kuulu myöskään kilpailla kenen ongelmat ovat isoimpia! Jos eroat, ei sitä voi verrata pieleen menneeseen kampaaja käyntiin. Totuus on se, että molemmilla on takuulla huono olla ja molemmat kaipaa olkapäätä.

Ongelmat on suhteessa siihen elämän tilanteeseen mikä vallitsee. Jos valitat kokoajan pienimmästäkin, on syytä pysähtyä ehkä miettimään. Olisiko asiat liian hyvin kun ongelmia pitää etsimällä etsiä?
Kilpavarustelua ei kuulu myöskään olla onnessa. Toinen on onnellinen uusista lenkkareista ja toinen juostusta puolimaratoonista. Molempien onnesta ja ilosta pitää osata nauttia! Oli se sitten pientä tai suurta.

Se ystävyys kun ei toimi yksipuolisena. Tangoonkin tarvitaan kaksi. Voin varsin hyvin tukea mitä kummallisimmissa asioissa, mutta kaipaan itsekin sitä olkapäätä ja myös ILOJEN jakajaa. On varsin turhauttavaa kun ei omia elämän iloja suruja et voi jakaa toisten kanssa.

Ollaan toisille ystäviä joka suhteessa, eikös vaan?

Miehet saa ja naiset antaa

Just joo. Siis vielä tänä herran vuonna 2018 toiset on sitä mieltä, että miehet saa seksiä ja naiset antaa sitä. Whaaaat?!!? 

Miehet heittäytyy draamalaamoiksi ja vetoavat kiukuttelullaan puutetilaan. Ja nyt en puhu vitamiinin puutteesta vaan pimperon. Ollaan suuttuneita ja mökötellään nurkissa. Naisen pitää antaa meriselitys sille miksi t ä n ä ä n ei nyt tipu. Siihen ei kelpaa väsymys, huvitus tai mikään. Pitäisi olla valmiina muffinsit pinkeinä ja torttukosteana jos herkkukauppaan on tulija. Eilen kuulinkin parin naisen olevan taas pihtari ja blaa blaa. Onko se pihtaamista jos oikeasti ei jaksa tai huvita? Pitääkö sitä siinä tilassa toimia paineen poistoalustana? Ei.

Mutta annappa olla jos nainen heittäytyy miehen alle kuin jänis ajovaloihin ja mouruaa seksin nälkäänsä. Mies tuumaa vaan ei, se on siinä. Ei sielityksiä. Koska mies on se joka päättää. Voi raivo, ei auta naisen huutaa pihtaria ja kiukuta baaritiskillä kun ukko ei anna.

Olisiko aika muuttaa asennetta? Mitä jos sovittaisiin, että kaikki saa ja kaikki antaa? Seksi on kahden kauppaa. Kuuluu kaikille ihmistä katsomatta. Jokainen meistä saa olla väsynyt ja tylsistynyt. Saa kokea haluttomuutta ja hurjia halua. 

Seksihän on kuin ilotulitusraketti, hyvät raketit lentää taivaisiin ja näyttää kaikki värien kirjot. Huono tyssää heti. Tavoitelkaamme siis kaikki taivaita ja nautitaa tänään! Yksin, yhdessä tai ollaan ja jörötetään! Jokainen tyylillään. 

Terveisin Paha Vaimo, joka saa ja antaa.

Rakas norovirukseni

Tiedättekö karmeat vilunväristykset jotka kulkee pitkin kroppaa kun sana noro vilahtaa keskelle keskustelua. Ne on tismalleen samanlaiset värinät jotka kulkee läpi kropan kun rakastuu! 

Se miten ne eroaa toisistaa on se, että norossa ne ovat kylmiä ja rakkaudessa lämpimiä väristyksiä. Ja jälkimmäisessä ei oksenna "viruksen" saanut vaan ulkopuolinen, joka ei tajua sitä ällön ihanaa tunnetta eiks jeh?

Rakkaus on siis niinkuin norovirus, iskee yllättäen ja sen muistaa ikuisesti. Se jättää muistijäljen kroppaan. Muistan itsekin kuinka väristyksiä meni peiton alla niin kuumeessa kuin rakkauden huumeissa. Nykyinen tutina johtunee enemmän oman peiton nykymisestä toisen kannikan alta. 
Ja vaikka rakkaus kestää, miksi rakastuminen on niin perskeleen lyhyt hetki? Norossa sekuntikin on liikaa. Miksi se ihana hekuma ei voi heilua pääkopassa vuodesta toiseen? 

Noh, eron sattuessa oireet ovat taas tismalleen samat kuin noroviruksen päättyessä. Vatsaa kouristelee, kroppa kramppaa ja fyysisesti on ihan loppu. Sieltä sitten taas noustaan mustikkakeiton ja punkun siivin. WUHUU! ELÄMÄ VOITTAA!
Kunnes jompi kumpi iskee taas kerran.
Noron ja rakkauden täyteisiä hetkiä on kuulkaa lisää  Facebookissa ja Instassakin

Punkku-Pirjo postaus-syndrooma

Tiedätkös mikä ne sellainen on? Havaitsin syndrooman eräällä henkilöllä jokin aika sitten. Epäilin aikani, kunnes eräänä iltana myöhään varmistuin asiasta.

Kyseessä on siis: Punkku-Pirjo-postaus-syndrooma. Se iskee poikkeuksetta klo 20 jälkeen, usein parhaiten näkyvissä viikonloppuisin. Ja jos joskus jopa arki-iltaisin. Se ilmenee sosiaalisen median kanavissa ja alkaa usein käsittämättömällä julistuksella, josta puoliakaan ei ota selvää.
(kuva:Pixabay)

Muut sitten kommenteissa koittaa purkaa tuota kryptista tekstiä. Kyselemällä, että mitähän tällä TAAS kerran haetaan? Monesti joku kehoittaa miettimään, onko tässä taas mitään perää? Ja siitähän tämä henkilö sitten suuttuu joka kerta. Aloittaakin sitten aina uuden aiheen heti perään, jossa ilmoittaa, että on vetänyt edellisestä kommentoinnista herneet syvälle sieraimiin. Siinä sitten jotkut vielä koittaa lepytellä asiaa, mutta sodaksi se menee aloittajan puolelta.

Aina ei myöskään riitä omissa kanavissa meuhkaaminen vaan mennään muillekkin palstoille. Ja onpa olemassa myös pelkästään niitä, jotka avautuvat vain näillä palstoilla säästääkseen kasvonsa kavereiden silmissä. Hahhahaa Stupid! Luuletko ettei kukaan tuttava bongaa sieltä!

Aamun mennessä tämä syndrooma on kadonnut ja Katumus-Keiju poistaa kaikki jäljet. Viikko mennään hiljaiseloa, kunnes taas koittaa viikonloppu ja homma toistuu.

Me jokainen tunnetaan tämän syndrooman omaava henkilö, jos ei ihan suoraan niin tuttavan tuttava ainakin. Saattaa ilmetä myös KKK:na eli Konjakki-Kalle-kuuluttaa tai VVV:nä Vittu-vaan-vitutttaa ilmiöinä. Toimivat tosiaan ihan samalla tavalla.

Alkoholia nauttineena meistä kuoriutuu aina oma persoonansa, mutta se Punkku-Pirjo kannattaa sulkea kaappiin!

Kolahtiko omaan nilkkaan? 

Paha vaimo jakaa ajatuksiaan myös Facebookiin ja Instaankin! Tuu mukaan! 

Purkkirusketus painajainen

Kuulen pääni ajattelevan:"Säilytä kesän hehku." Uu jee, tätä tavaraa purkki ja uusi laatuhöylä mukaan. Nyt kyllä sääret hehkuu "to the moon and back" ja isäntä saa suudella silkinpehmeitä auringon säihkeisiä kinttuja.

Riennän kotiin soman muovipussin ja ässän kassien lepattaessa käsissä. On aika saada sitä säpinää josta taannoin puhuin. Kaikkihan alkaa omasta hyvinvoinnista ja päättelin, että kun laittaa hiukka hehkua alkaa sitten sisinkin loistaa.

Purkin ohjeessa mainitaan kuorinta, nopea kuivamisaika ja helppo levittyvyys, etenkin kintaan kanssa. Minkä kintaan? Ei kukaan sellaista maininnut. Perhana se jäi hankkimatta. No kyllä se levittyy ilman kintaitakin. Ei kiristäviä vaatteita ja vältettävä hikoilua. Yes, ohjeet luettu. Päätän aloittaa hehkumisen seuraavana päivänä kun porukka kaikkoaa kotona ja minulla on vapaata. Illalla kuorin kroppani herkullisella persikkamöhnällä aamun koitosta varten.

Aamulla kihisen innostusta ja haaveilen kuinka mies myhäilee kauniita sääriä illalla. Asetun kokovartolapeilin eteen alusvaatteisillaan. Pumppaa unelmallisen pehmeää ja tuoksuvaa vaahtoa käsiin. Alan hieromaan toista jalkaani pyörivin liikkein. Ihanan helppoa, kaikki sujuu niin smoothista. Onnistumisen riemu paistaa kasvoilta...

...kuten myös järkytys kolme tuntia myöhemmin. 

Seison jälleen kokovartalopeilin edessä ja tuijotan jalkoja. Hehkuu. Loistaa. Voi elämä olisi pitänyt varmaan ostaa sen kinnas tai käyttää vaikka uunikinnasta. Sääret ovat kuin nautakarja kantturoiden laikukkaat jalat. Takareiteen ei ole hehkua tullut. On jäänyt kahden kämmenen kokoinen paljas läntti. Toisessa nilkassa on seepra raidoitus. Fuck. Miksi ruskettavavoide oli just TÄNÄÄN kuin heikko jää ja petti jalkojen alta rysähtäen?


Illalla istun villasukissa ja leggareissa sohvalla. Mieskin ihmettelee moista pukeutumis valintaa. Nolona myönnän "pikku" ongelman. Kerron visioni seksikkäistä sääristä ja suukoista samalla kun vedän housut kinttuun olohuoneessa. Mies hirnuu kuin virtahepo. Lupaa pussata sääriä vaikka epäilee tarttuuko tuo suun ympärille ruskeaksi rinkulaksi niin kuin kenkälankki Poliisiopisto elokuvassa? 

Lupaan etten hehkuttele enää I K I N Ä! (vai auttaisko se kinnas? 

Hehkutellaan yhdessä Facebookissa ja Instassa, tuu kertoo ootko löytäny jo sisäisen hehkusi?

Rakkauven hetelmät

Satuitko lukemaan ensimmäisen Viinikin muuttuu vedeksi avauksen? Takuulla kävi mielessä, että siinä on katkeran kipee nainen. No en kuulkaa ole. Kipee kyllä kurkusta tänä aamuna, mutta en päästäni tai sydämestäni. Lapsetkin ihan kaikella rakkaudella joku ylempi taho meille suonut. Olen vain hiukkasen tylsistynyt.

(kuva:Pixabay)

Tartteis jotain säpinää. Enkä tarkoita mitää villiä irtosuhdetta apinamiehen kanssa. Ihan vaan sellaista vipinää arkeen. Isäntä raapii samaan hengen vetoon sohvan toisessa päässä jalkoväliään, en tarkoittanut "sitä". Lukeekohan tuokin jo ajatuksia? Ihan kuin siinä elokuvassa What Women Want, jossa Mel Gibson pystyy porautumaan naisten ajatuksiin.  Aika helvetin pelottavaa. 

Nyt niihin rakkauven hetelmiin, ihan samperin raivostuttava sanapari. Ainakin noin väärin kirjoitettuna, mutta sellaisia niistä masuasukeista kasvoi. Toinen vähintään  yhtä raivostuttava sana. Heitä on kaksi, mainioita ipanoita. Omia rakkaita kakaroita. Luonteeltaan erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia. 

Vaikka joskus äiti on kuulkaa pikkaisen kypsä kaikkeen, niin rakkaus voittaa aina. Nytkään ei mieltä lämmittänyt aamun irvistelymökötys, koska leipä oli väärää. Ja raha-anomuksen jättäminen suusanallisesti ennen huomenta. Se kirpaisi eniten. Mutsimaatti tässä moi: "Paljonkos tänä aamuna laitetaan? Ai, vaan 110 euroo. Ootappas käyn painamassa takahuoneessa tukon seteleitä."

Huomenta, ei tipu siis keltään tänä aamuna. Huomautin koko jengiä asiasta. Aamu alkaa liukua päin persettä heti ensimmäisestä silmänräpäyksestä. Väärän leivän syöjällä on myös väärä paita ja kaikki muukin kaikuu kuuroille korville. Onneksi sentään poistuu ulko-ovesta oikeaan aikaan. Saa nähdä mikä ilme on palatessa koulusta? Raha-anomuksen jättäjä, muistutti asiasta kaksi kertaa aamupalan aikana. Vaiensin murahduksella "Ei raha puussa kasva." Keskustelu jää siihen ja tuittupää poistuu.

Oven painuttua kiinni viimeisen perässä olen varsin rauhallista tunnelmissa ja otsassa pullottavat sarvet päättää olla puhkematta nahan läpi. Ne ei nimittäin tiedä, että pyykkikori on täyttynyt illan pikkutunneilla tursuilevaksi vuoreksi, jonka päälle on jätetty farkut, huppari ja lappu "Tartten nää huomiseks!!!"

Jätän lapun: "Mitähän asialle voi tehdä?" ja jään odottamaan mitä tapahtuu.

Käy klikkaamassa itses myös Facebookiin ja Instaankin Pahan vaimon sivuille, sieltä pääset keskustelemaan ja jakamaan omia ajatuksia! Sieltä ratkee myös huomenna miten tää homma jatkuu...

Viinikin muuttuu vedeksi

"Mitä kuule teet viikonloppuna?" No en kuule vi*!u mitään! Taaskaan. Kun kuulee muiden kiekuvan viikonloppujen perään ja kello yksi yöllä Facebookin feedi täyttyy ärsyttävän tekopirteistä punkun huuruisista kuvista. Alkaa otsasuoni sykähdellä raivoisaa tahtia. Viini on vaihtunut omassa lasissa vedeksi jo tunteja sitten (jotta jaksaa aamulla nousta ennenkuin kukko pieraisee) ja jalallinen lasi näyttää pöydällä ankean tahmealta. 

(kuva:Pixabay)

Elämässä ei tapahdu tällä hetkellä mitään. On ihan saatanan tympiintynyt olo. Minkäs teet kun olet itse soppasi keittänyt. Mennyt naimaan miehen ja pusertamaan perästä pari rakkauven hetelmää. Niitä vuosia tässä nyt lusitaan ja nautitaan tästä upeasta arjesta.
Ihanko sen kuvittelin olevan tälläistä? No en. Luulin kuitenkin, että olisi voinut kuitenkin säilyttää jonkun itsenäisyyden rippeen. Hyvin luultu hei! WOOOP! WOOOP! Itsenäisyys liukeni sitten yhtä nopeasti kuin suppo tulikuuman lapsen takapuoleen. Minun karkkipussista tuli meidän ja ennen niin rauhalliset aamukahvi hetket muistuttaa Intian pääkaupungin New Delhin aamuruuhkaa. Perhanan moista kaaosta ja meteliä every fuckin day!

Päätinkin, että perustan uuden cybermaailman ja pakenen sen turviin aina hetkeksi. Tänne ei tule ihquja sisustussepustuksia vaan höyryjä päästelevän Pahan vaimon virsiä ja jopa saarnoja. Jos löydän jotain hiton hilpeitä juttuja elämästä, nekin aion tänne laukaista. Stay tuned!

Seuraa tai ole seuraamatta, minä olen täällä ja survoin itseni myös Facebookiin ja Instaankin!